Noniin, tässä niitä luonnoksia nyt sitten on! Vääntelin näitä perjantaina ja tänään koulussa. Levyn kanneksi valikoitui tuo, mistä nuo kolme viimeistä kuvaa ovat. Kehittelen ideaa vielä vähän ja sitten teen sen kunnolla.
Kuten kuvista käy ilmi, on levyn nimi Pathogen. Nimi-idea syntyi puolivahingossa, kun kokeilin (photoshopilla) plastic wrap -filtteriä sen hetkiseen luonnokseeni. Lopputulos muistutti mielestäni jonkinlaista läjää mikrobeja, joten hutaisin siihen sitten nopeasti jonkin aiheeseen sopivan nimen päälle ja samana iltana kirjoittelinkin sitten jo nimibiisiä (joka itse asiassa sai kahdet sanat, joista jälkimmäiset jäivät lopullisiksi). Muiden biisien nimiä kerron myöhemmin, kun ne ovat tiedossa.
 |
| Alkuperäinen kuva oli liian pieni cd:n kanteen, joten yritin photoshopin oikuttelusta huolimatta tehdä sen uudestaan oikean kokoisena. Plastic wrap ei yrityksistä huolimatta suostunut toimimaan, joten piti vähän soveltaa. |
 |
| "Se" alkuperäinen kansikuva. Suurensin sen oikean kokoiseksi kuvan asetuksia muuttamalla ja free transform -työkalua käyttäen. |
 |
| Iltapäivällä aloin miettiä jotakin nimikkobiisin sanoitukseen sopivaa ja päädyin tällaiseen hillitympään kuvaan. |
 |
| Lisää luonnosta samasta aiheesta. Pienen uudelleensommittelun jälkeen lisäsin reunoille tuollaista "orjantappuraa". |
 |
| Sama kuin edellinen, mutta tätä väritin hieman. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti